Uutiset

KaMan ja Jukka Karttusen tiet erkanevat

 

Kankaanpään Maila ja sen monivuotinen pelinjohtaja Jukka Karttunen ovat päättäneet yhteisymmärryksessä olla jatkamatta katkolla ollutta yhteistyötään. KaMa tiedottaa uudesta pelinjohtajastaan ensi viikolla. Alla on Jukka Karttusen kirje KaMan faneille sekä kankaanpääläisen pesäpallon ystäville:

IMG 3061

"Kolmen vuoden ”projekti” Kankaanpään Mailan Superpesis-joukkueessa päättyi osaltani tiistaina Jyväskylässä tavalla, jonka hyväksymiseen vaaditaan vielä itsetutkiskelua. Kausi kulminoitui tähän yhteen otteluun, jonka perusteella koko kautta ei kuitenkaan tule analysoida. Sekä minun että Mailan tulee miettiä mennyttä tarkasti, jotta tulevaisuudelle saadaan riittävästi oppia niin kehitettävistä kuin onnistuneistakin asioista, joita matkan varrella on tapahtunut sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Menneen kolmen kauden aikana olemme yhdessä saavuttaneet asioita, joita moni ei uskonut meidän saavuttavan. Tämän kauden tavoitteenamme oli palauttaa KaMa takaisin ylempiin pudotuspeleihin. Olimme kaikki sitoutuneet tavoitteeseen, joka meiltä harmittavan niukasti jäi saavuttamatta.

Haluan kiittää kaikkia joukkueen pelaajia, valmennusta, joukkueenjohtoa, huoltoa, seuraa, yhteistyökumppaneita sekä satakuntalaista pesäpalloyleisöä, joihin olen menneen kolmen vuoden aikana saanut tutustua!

Te KAIKKI, olette jättäneet perheeseemme lähtemättömän suuren ja positiivisen vaikutuksen.

Jukka Karttunen"


Kuva: Juha Levonen


Jukka Karttunen otti purtemme kipparoitavaksi vähintäänkin haasteelliseen aikaan, mutta nyt voimme todeta, että seura otti JP:n aikana suuria harppauksia eteenpäin niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. KaMa haluaa kiittää Jukkaa menneistä vuosista sekä hänen valtaisasta rakkaan seuramme eteen tekemästään työmäärästä! Matkalle mahtuu paljon ja – kuka tietää – ehkä tiemme vielä joskus kohtaavat uudestaan.


IMG 3914

Kuva: Juha Levonen

IMG 9349Kuva: Juha Levonen