Uutiset

KaMa vei kunnari-iloittelun Pihkalassa

 

 Hyvinkään Tahko - Kankaanpään Maila 1-2s (1-0, 5-7, 0-1)

Kankaanpään Maila venytti pisteputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi hakien toisen peräkkäisen voittonsa vieraille aina vaikealta Pihkalan pesäpallostadionilta. Ottelun ensimmäinen jakso oli tiukkaa ulkopelaamista, mutta tämä kääntyi toisella jaksolla loisteliaassa lyöntikelissä täysin päinvastaiseksi. KaMa vei neljän kunnarin jakson sekä supervuoroparin ja näin koko ottelun Jukka Lankisen johdolla.

KaMa rakensi ensimmäisen jakson jokaisessa sisävuorossaan yhden kolmostilanteen. Kolmessa näistä päästiin kotiutusta yrittämäänkin, mutta tuloksetta. Kotijoukkueen sisäpeli toimi kolmostilanteiden valossa hieman vierailijoita paremmin. Tahko onnistui kotiutuksessa kuitenkin vain kertaalleen - heti ensimmäisessä sisävuorossaan, kun Juha Korhosen kova vaihtolyönti kimposi räpylän kautta Pihkalan avaran kentän rajojen ulkopuolelle. Tämä kuitenkin riitti tiukan avausjakson voittoon.

Toinen jakso oli alusta alkaen kuin vastakohta avausjaksolle. KaMan toinen jakso alkoi heikosti, kun Lauri Vierimaa iski ensimmäisen vuoron ensimmäisenä lyöjänä kunnarin loistavalla kolmosjatkelyönnillään. Tuplajuoksu syntyi Ville Keron lyöntivuorolla. KaMa ei kuitenkaan jäänyt tasoittavallaan pekkaa pahemmaksi. Jouni Itävalo iski pallon takaa läpi Lauri Kaartokallion ollessa ykköspesällä ja kiersi kunniaa.

Ilotulitus jatkui toisessa vuorossa Juha Puhtimäen iskiessä kunnarin myös ykköstilanteessa kolmosluukusta. Tällä kertaa tuplajuoksu jäi syntymättä, ja 4-2 -tilanteessa jäätiin odottelemaan ottelun seuraavaa kentän puhkaisua. Se tuli KaMan kolmannen tasoittavalla vuorolla. Jukka Lankinen asteli lyöntipaikalle yhden palon ajolähtöön, ja iski hurjalla pommillaan pallon maisemiin kolmospesän päältä. KaMan kakkospalkittu sai kävellä heti seuraavan lyöjän, Topias Liljan, lyöntivuorolla kotipesän suojiin, kun Tahkon lukkari Puhtimäki syötti lautasväärän sekä asennottoman.

Tahko lähti viimeiseen vuoroonsa siis kolmen juoksun takaa-ajoasemassa. Teemu Nikkanen iski kavennuksen, mutta tämä jäi laihaksi lohduksi KaMan lyödessä tämän jälkeen luukut kiinni ja torjuen varmasti loput kotiutusyritykset. Supervuoroparissa KaMa rakensi palottoman ajolähdön. Tilannetta purkamaan tullut kakkospalkittu Lankinen ei hyvällä merkatulla lyönnillään aivan onnistunut kotiutuksessaan, mutta heti seuraava painava vapaa lyönti takakentälle tuotti toivotun tuloksen. Tämä juoksu riitti ottelun voittoon KaMan jatkaessa tasoittavalla vuorollaan vahvaa takatilannepelaamistaan. Näin KaMa pääsi kotimatkalle erittäin tärkeiden kahden pisteen kera.

 Edessä ansaittu viikon tauko peleistä

Pelinjohtaja Jukka Karttunen oli tyytyväinen ottelun kulkuun, vaikka ottelun alku meni joukkueelta niin sanotusti ohi sekä toisellekin jaksolle KaMa sai huonoimman mahdollisen alun. Peli kuitenkin parani loppua kohden, mikä kirvoitti viuhkamiehen jakamaan suojateilleen kehuja ja kiitoksia.

 - Ensimmäinen jakso meni meillä sisäpelissä ohi ja tuli hölmöilyjä. Toisella jaksolla tuli pahin mahdollinen alku meille Vierimaan kunnarilla. Yleensä olemme aina parantaneet pitkin peliä. Onneksi kuitenkin se 2-0 kestettiin. Valtavan hienoja lyöntejä tuli tänään ja tuo "Sepin" kunnarin paikka oli katsottu jo videolta. Sitten kuitenkin heti seuraavassa vuorossa kaveri löi taas kunnarin.

 - Mutta jos oli viime pelissä vaikeata kotiuttaminen, niin tänään taisi prosentit olla 30-40 prosenttia paremmat. Olen tyytyväinen siihen, että siinä tiukassa paikassa porukka ei lannistunut ja nousi aika hienosti. Tänään piti hyvin paikkansa vanha KaMalainen viisaus, että sitä kovempia ollaan, mitä pitemmälle peli etenee. Minun mielestäni sitten siirryttiin kuskin paikalle pelin loppua kohti mennessä, myhäili pelinjohtaja tyytyväisenä.

 - Tiukka rypistys takana, ja nyt on viikon tauko seuraavaan peliin. Kyllä meidän joukkue on ansainnut pienen kiitoksen tästä kuumasta pelistä. Tai siis ison kiitoksen, täsmensi Karttunen vielä haastattelunsa lopuksi.

KaMan ykköspalkinnon toisessa ottelussa perätysten pokasi vakuuttavalla sisäpelillään kapteeni Jouni Itävalo. Yhden kunnarin ja yhden tavallisen lyönyt, kaksi juoksua tuonut sekä 10/10 kärkilyöntiä 100% tehoilla kerännyt mailataituri oli kuitenkin huomattavasti kriittisempi ottelua analysoidessaan.

 - Se vähän harmittaa, että nyt muutaman pelin jälkeen palattiin niihin helppoihin virheisiin. Ensimmäisellä jaksolla me teimme niin paljon tyhmiä juttuja sisäpelissä, että se maksoi vuoroja ja sitä kautta lopulta koko jakson. Se ei paljoa pesikseltä näyttänyt tuo ensimmäinen jakso. Ulkopelissä kaveri sai nolla- ja vaihtotilanteissa liian helposti tilannetta. Siihen pitää jotain keksiä, sillä jatkossa ei saa noin helposti tilanteita antaa. En tiedä oliko kaverin jokereilla huono päivä, vai pelasimmeko me takatilanteen niin hyvin, että tuo ei kostautunut.

 - Todella tärkeät kaksi pinnaa meille. Tästä on hyvä lähteä viikon huilille, löysi kapteenikin kuitenkin lopulta positiivista voitto-ottelusta.

Näin KaMa jatkaa hurjaa pelivirettään! Voitto takasi nousun Seinäjoen JymyJussien edelle yhdeksänneksi, ja ero pudotuspeliviivan alapuolella majailevaan Pattijokeenkin säilyi voiton ansiosta ennallaan kolmessa pisteessä! Lisää tätä herkkua on luvassa ensi sunnuntaina, kun Pohjanlinnan kentälle vierailemaan saapuu Kiteen Pallo-90. Tuolloin joukkue tarvitsee kaiken mahdollisen tuen pudotuspelipaikan metsästämiseksi, joten otahan suunnaksi viikon kuluttua Pohjanlinnan pesäpallostadion! Tervetuloa!






-MK