Uutiset

KaMa haki pisteet Raahesta


Pattijoen Urheilijat, Raahe - Kankaanpään Maila 0-2 (2-3, 0-5)

Kylmä ja kolea sää haittasi ottelussa joukkueiden sisäpeliä. KaMan rautainen ulkopeli takasi kuitenkin pisteet pohjoisen reissulta.

KaMa avasi ottelun vahvasti ja piti Pattijoen tilanteitta kolmanteen vuoroon saakka. Tätä ennen Ville-Veikko Olli oli vienyt KaMan johtoon kotiuttamalla Henri Pulkkisen. PattU onnistui kuitenkin juoksujen teossa kolmannen ja neljännen vuoron aloittavilla hyvillä lyönneillä, ja KaMa tuli viimeisen vuoron tasoittavalle 2-1 -tappioasemassa. Kakkospesältä tulleen harhaheiton turvin Lauri Kaartokallio kipitti kuitenkin tasoituksen ja toiseksi viimeisenä lyöjänä ajolähtöön astellut Jukka Lankinen takasi jaksovoiton läpilyönnillään.

Molemmat joukkueet pääsivät yrittämään toisen jakson avausvuoroparissa kahdesti ajolähdöstä kotiutusta siinä kuitenkaan onnistumatta. Toisen vuoron aloittavalla KaMa rikkoi kuitenkin kuparisen, kun hyvässä lyöntivireessä ollut Lankinen onnistui kahdesti. KaMan ulkopeli oli tämän sisävuoron jälkeen täyttä rautaa ja PattU ei saanut kolmella viimeisellä lyöntivuorollaan ainuttakaan 3-tilannetta - kakkospesällekin mies selviytyi vain kolme kertaa.

KaMa kaunistelikin loppulukemia 0-5:een Petteri Kortelaisen, ykköspalkitun Ollin ja kakkospalkitun Lankisen lyönneillä. Rautaisen ulkopelin lisäksi KaMan kärki toimi ottelussa mallikkaasti; Kaartokallio, Jouni Itävalo ja Pulkkinen toivat kaikki kaksi juoksua mieheen mallikkaan etenemis- ja vaihtotyöskentelyn lisäksi.


Ottelun tilastot


-MK