Uutiset

Lankinen ja Kivelä uskovat tasonnostoon tulevalla kaudella

Tänään julkistetut sopimukset Jukka Lankisen ja Jussi Kivelän kanssa varmistivat tärkeiden palasten säilymisen sekä joukkueen sisä että ulkopelissä tulevallakin kaudella.

Entistä suurempaa kotiutusvastuuta tulevalla kaudella hamuavan Jukka Lankisen tärkeimpinä syinä jatkaa Kankaanpäässä olivat joukkueen rungon säilyminen kasassa sekä pesäpalloilun ulkopuoliset tekijät. 

Myös Jounin (Itävalo) paluu Kankaanpäähän oli iso tekijä. Elämä on muutenkin asettunut Kankaanpäähän tällä hetkellä , niin siinäkin mielessä päätös jatkaa KaMassa oli helppo tehdä.

Päättyneeseen kauteen Lankinen ei omalta kohdaltaan ollut erityisen tyytyväinen, vaikka onnellinen loppu voitokkaiden karsintapelien myötä mieltä lämmittikin. 

Oma kausi ei juuri hurraahuutoja aiheuttanut. Runkosarja oli tasapaksua suorittamista ja lyötyjä juoksuja oli liian vähän. Karsintapeleihin voi olla tyytyväinen koska niissä pystyin pelaamaan hyvällä tasolla.


Lankinen loi 2014 PIKKU BANNERI

Tämän kaksikon taistelua nähdään KaMassa myös tulevalla kaudella. 

Tulevaan kauteen taasen katsotaan kuitenkin Lankisen mukaan erittäin positiivisella fiiliksellä. 

Kasassa meillä on varmasti nälkäinen ja motivoitunut joukkue, jossa on valtavasti potentiaalia. Jos (ja kun) saamme kotiuttamiseen lisää tehokkuutta, niin olemme pudotuspeleissä!

Kovalla vauhdilla Suomen kovimpien etukenttäpelaajien joukkoon nousemassa olevalla Jussi Kivelällä syyt jatkaa uraa kasvattajaseurassa olivat samansuuntaiset kuin joukkuekaveri Lankisellakin:

Halusin viedä ns. kolmen vuoden projektin loppuun. Viime kaudesta jäi paljon hampaankoloon ja tuntuu että emme joukkueena yltäneet läheskään sille tasolle mille on edellytykset! Tietysti Jounin tulo toi lisäintoa jatkamiseen.  Uskon että hän tuo kokemuksellaan ja työteliäisyydellään tarvittavaa särmää joukkueeseen ja sen mukana muutkin nostavat tasoaan!

Omasta kaudestaan Jussi Kivelällä jäi kaksijakoiset fiilikset:

Oma kausi oli vaihteleva.  Ulkona rooli pysyi kutakuinkin koko kauden samana ja sitä kautta sai pelaamiseen tiettyä tasaisuutta. Sisällä rooli vaihteli jonkin verran, joten siitä on vaikea lähteä minkäänlaista yhteenvetoa tekemään. Kokonaisuudessaan kuitenkin olen tyytyväinen paikan vakiinnuttamiseen superpesistasolla. Nyt tiedän, että kehittymiseen on olemassa mahdollisuudet, kunhan jaksaa vaan tehdä töitä sen eteen!

Tulevaan kauteen myös Kivelä katsoo positiivisin mielin ja samalla tietoisena oman kasvavan roolin mukanaan tuomasta vastuusta. 

- Ensi kaudesta fiilikset ovat tietysti odottavat. Jounin tulo oli tärkeä asia ja tietysti muidenkin runkopelaajien jatkaminen. Itseni pitää nyt viimeistään pitää sisäistää asia, että olen joukkueessa vanhempaa kaartia ja sitä kautta täytyy pystyä auttamaan joukkuetta niin pelillisesti kuin pukukopissakin. Kaikin puolin positiivisin mielin lähdetään tulevaan kauteen.



Jarkko Huhtala