Uutiset

Tasonnosto ei riittänyt vielä pisteille asti

Kankaanpäällä ja Koskenkorvalla oli kummallakin takanaan heikon ulkopelin sävyttämät edelliset ottelut. Joukkueilta nähtiin tänään selkeää tasonnostoa verrattuna aiempaan, mutta vierailija Koskenkorva, sai pidettyä paketin kasassa paremmin koko ottelun ajan, Isännillä ensimmäisen jakson heikko kolmas vuoropari vei lopulta mahdollisuudet päästä tänään pisteiden makuun. Kaksi pistettä matkasi siis aurinkoisessa säässä pelatussa ottelussa Pohjanmaalle jaksoin 0-1 (1-8 , 2-2).

Ensimmäisen jakson hahmo oli lyöjätilaston tämän hetken kolmonen Jere Dahlström.  Hän onnistui jakson aikana kotiutuksissaan 100 % tehoilla.  Mies löi alkutahdit joukkueensa jaksovoitolle heti ensimmäisen aloittavalla kotiuttamalla välilyönnillä Juuso Myllyniemen.   KaMa kampesi omalla sisävuorollaan tasoihin, kun 0-3 tilanteessa lyömässä olleen etenijäjokeri Mikael Sillanpään merkkaamattomalla kakkosjatkelyönnillä juoksi kotiin tällä viikolla poikavauvan isäksi tullut kapteeni Henri Pulkkinen. 

Koskenkorva siirtyi ensin 1-2 johtoon Mikko Mahlamäen välilyönnillä toisen aloittavalla ja pisti sitten hyrskyn myrskyn kolmannessa vuorossa. Ensin palottomasta ajosta kävivät jokerit Dahlström ja Mahlamäki lyömässä Koskenkorvan 1-4 johtoon. Tämän jälkeen Toni Marjamäki kuritti kasvattajaseuraansa iskemällä 1-tilanteesta pallon KaMan kopparien välistä maisemaan ja Tuomas Tuohisaari juoksi kotiin sekä Marjamäki itse kunnarin. Tämän jälkeen Jouni Oja-Lipasti pomputti vielä Marjamäen kotiin ja lukemat olivat tässä kohtaa siis jo 1-7. Jakson päätöslukemat 1-8 sinetöityivät neljännessä vuorossa, kun Dahlström jatkoi hienojen välilyöntiensä sarjaa kotiuttamalla ottelun aikana suorituksiaan parantaneen Koskenkorvan kärjen Jouni  Koskelan. 

Jakson murskalukemista huolimatta isäntien pelissä oli aiempiin otteluihin nähden merkkejä paremmasta, mutta kauden perisynti eli tehottomuus kotiutustilanteissa ja kolmannen vuoron repsahdus yhdistettynä Koskenkorvan ehjään esitykseen selittivät selkeät tappiolukemat. 

Marjamäki

Toni Marjamäen 1+1 tuottanut lyönti ratkaisi ensimmäisen jakson lopullisesti vieraille

Toisen jakson KaMa aloitti pirteästi, kun vahvassa vireessä mailan varressa ollut Ville-Veikko Olli kotiutti merkkaamattomalla kolmosjatkelyönnillä  Lauri Kaartokallion Tasoittavassa vuorossa tuli kuitenkin  heti kylmää vettä isäntien niskaan. Tuomas Tallbackan takakenttä lyönti sirvahti KaMan kopparin räpylästä kenttään ja kolme juoksua tuonut Juuso Myllyniemi toi vieraat tasoihin. 

Jere Dahlström vei joukkueensa toisen tasoittavalla 1-2 johtoon. KaMa kampesi heti seuraavassa sisävuorossa tasoihin kun Ville-Veikko Olli sijoitti tällä kertaa pallon kakkosjatkeelle ja Lauri Kaartokallio toi lukemat 2-2. 

KaMa vei toisen jakson kolmostilanteet luvuin 8-6 ja rakensi vielä viimeisessä sisävuorossaan palottoman ajon, mutta kovin lähellä ei kolmatta juoksua kuitenkaan päästy. Viimeisessä ulkovuorossaan joukkue jaksoi kuitenkin taistella sen verran hienosti, että Koskenkorva ei saanut jaksovoittoa ja sen myötä kolmea pistettä, joka olisi vienyt vieraat pisteen verran edelle sarjataulukossa.

KaMan ansaitusti ykköspalkinnon napanneen Ville-Veikko Ollin ohella esitykseensä tyytyväinen voi olla jälleen vahvasti kentälle mennyt Lauri Kaartokallio sekä 100% sisällä vaihdellut Henri Pulkkinen. Positiivinen valopilkku oli myös hyvin kakkoskärjessä vaihtotilanteissa onnistunut Roope Reinikka, joka teki tänään paluun lähes kahden kuukauden tauon jälkeen Superin peleihin.  Kakkospalkittu Mikael Sillanpää oli myös pirteällä pelipäällä. Vieraiden palkinnot menivät Mikko Kytömäelle sekä kunnarin lyöneelle Toni Marjamäelle. Ratkaisevimmassa roolissa heidän voitossaan oli kuitenkin yhteensä kuusi juoksua tärkeissä paikoissa lyöneet jokerit Dahlström ja Mahlamäki 

Reinikka talllbacka

Vahvan paluun loukkaantumisen jälkeen tehnyt Roope Reinikka ehti ottelun aikana kiusaamaan myös Koskenkorvan Tuomas Tallbackaa. 

Vierasjoukkueen pelinjohtaja Tomi Niskanen oli erityisen tyytyväinen joukkueensa parantuneeseen ulkopeliin. Niskasen mielestä heidän pelaamisensa hiukan hiipui toisella jaksolla, mutta  voitto totta kai lämmitti miehen mieltä.

Kotijoukkueen pelinjohtaja Jukka Karttunen näki tappiosta huolimatta edistymistä joukkueensa pelissä: 

- Viime Hyvinkään pelin jälkeen tapahtui huomattava tasonnosto. Vieläkin kuitenkin nähtiin ulkopelissä liiasta passiivisuudesta johtuvia virheitä. Tänään myös kummankin jakson ulkopelivirheet maksoivat meille turhan kovaa hintaa.    Kirkas valo tunnelin päähän on kuitenkin saatu kaivettua tämän pelin myötä esille ja kohti parempaa huomista mennään.  

Ykköspalkittu Ville-Veikko Olli oli pelin jälkeen tyytyväinen hyvin sujuneisiin kotiutuksiin

- Jatkossa vaan pitää yrittää parantaa omaa pelaamistamme, jotta aletaan saada niitä voittojakin, summasi Olli mietteitään joukkueensa jatkosta. 

KaMan ottelut jatkuvat ensiviikon torstaina kun vieraaksi Pohjanlinnaan saapuu Seinäjoki

Jarkko Huhtala