Uutiset

Naiset Lapualle pistejahtiin

Kankaanpään Mailan naiset matkaavat keskiviikkona Lapualle Virkiän vieraaksi. Moninkertainen Suomen mestari on pelannut hyvän alkukauden voittaen kuusi seitsemästä pelaamastaan ottelusta. KaMattaret lähtee haastamaan Virkiää parhaalla mahdollisella kokoonpanolla, kun lukkari Taiju Ollila tekee paluun lautasen ääreen.

KaMan viimeiset kolme ottelua on sujunut hieman mollivoittoisesti, kun pisteitä on tarttunut mukaan yksi. Lapualaisten viimeisimmät kolme ottelua ovat kartuttaneet pistetiliä kahdeksalla pisteellä. Näin Lapua lähteekin otteluun sarjataulukon sijalta kolme, Kankaanpään ollessa kahdeksannella sijalla.

KaMan kannalta on tärkeää saada sisäpeli rullaamaan hyvin ja tilanteita tulisi saada kotiuttajille, jotta juoksu- ja pistetili karttuvat. Lapuan nuori lyöjätykki Janette Lepistö on ollut hurjassa tahdissa lyöden alkukaudella jo kunnarin lisäksi yhdeksäntoista juoksua. 

Odotettavissa on kuitenkin tiukka taistelu sarjapisteistä, kun joukkueet iskevät yhteen. Ulkokentillä Lapua ja Kankaanpää eivät ole tällä kaudella vielä kohdanneet, mutta Halli-SM-alkuturnauksessa KaMattaret juhli keskinäisen ottelun voittoa. 

Ottelussa kannattaa seurata, miten viime kaudella ykköspesiksessä lautasen äärellä esiintyneet lukkarit Taiju Ollila ja Elli Kattelus pelaavat Superpesiksessä. Molemmat ovat olleet joukkueidensa parhaimmistoa monessa ottelussa.