Uutiset

Ehjä ulkopeli ei riittänyt pisteille asti Seinäjoella

KaMan miesten ottelut Seinäjoella JymyJussien vieraana ovat parina viime vuotena olleet erittäin mollivoittoisia. Kolme edellistä kohtaamista olivat kaikki päättyneet seinäjokisten voittoon juoksuerolla 38-3. Tänäänkään ei pisteitä mukaan saatu, mutta esitys oli kuitenkin huomattavan paljon parempi kuin mitä aiemmat kohtaamiset ovat olleet. Yhdeksi kauden mitalisuosikeista povattu nimekäs isäntäjoukkue joutui KaMan kanssa. tänään todella ahtaalle. Superjokerinsa Jukka-Pekka Vainionpään neljän lyödyn juoksun ansiosta kolme pistettä jäi lakeuksille tiukin jaksoluvuin 2-0 (3-2 ja 3-2)

KaMa aloitti ottelun pirteällä otteella, sillä heti ensimmäisen aloittavalla Jukka Lankinen näpytti kakkosrajaan ja Mikael Sillanpää kiiti kotiin. Ulkona homma pysyi hyvin hanskassa toisen tasoittavalle ja siinä kahteen paloon saakka. Sitten Seinäjoki rakensi väkisin hyvillä lyönneillä ajotilanteen, jota asettui purkamaan viime vuoden lyöjäkuningas Jukka-Pekka Vainionpää. Mies laittoi pallon vuorenvarmasti kolmoskopparin eteen ja Severi Piispanen toi luvuiksi 1-1. Tämän jälkeen Ilari Siutla rankaisi vanhaa seuraansa sijoittamalla lyöntinsä KaMan polttolinjaan, niin että sitä ei saatu riittävän nopeasti palautettua takaisin kotiin ja isäntien parhaimmistoa ottelussa ollut Veli-Pekka Yli-Hirvelä toi luvuiksi 2-1. 

Nämä suoritukset eivät kuitenkaan KaMan ulkopeliä musertaneet, vaan  isännät saatiin pidettyä juoksuitta aina jakson viimeiseen vuoroon saakka.  Sitä ennen tultiin kuitenkin tasoihin neljännen alussa, kun Topias Lilja karkasi kotiin ykköspesältä katsomorakenteisiin ja sieltä ulkokentän ulottumattomiin kimmoneen harhaheiton myötä.

Ville-Veikko Olli 2 (kopio)

Ville-Veikko Olli oli KaMan Seinäjoen vierailun parhaimmistoa


Jakson ratkaisu nähtiin  neljännen tasoittavalla, kun kahden palon tilanteessa ensin Jukka-Pekka Vainionpää selvitti etutilanteesta kolmostilanteen ja viimeisellä lyönnillään iski vielä vastustamattomasti  Antti Kuusiston kotiin. 

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että KaMa vei ensimmäisellä jaksolla kolmostilanteet luvuin 4-5, mutta isäntien kotiutuksissa oli kuitenkin laatua sen verran enemmän, että he voiton lopulta nappasivat.  

Toisen jakson aloittavalla Seinäjoki pelasi ottelun parhaan ja pisimmän sisävuoronsa. Sen aikana jokerit Vainionpää ja Markus Hallasuo iskivät juoksun mieheen ja näin isännät siirtyivät turvallisen tuntuiseen 2-0 johtoon.

KaMa ei tästä häkeltynyt, vaan omalla tasoittavallaan tuli peliin mukaan. Jukka Lankinen löi yhden ottelun näyttävimmistä lyönneistä kakkosjatkeelle ja kotiin sillä kirmasi Topias Lilja. Kolmannen aloittavalla Vainionpää löi ottelun neljännen juoksuna jälleen kerran vastustamattomalla välilyönnillä. Juoksun toi Ilari Siutla. 

Sitkeä KaMa kuitenkin puristi toisellakin jaksolla loppuun saakka. Petri Kulmala kotiutti neljännen tasoittavalla myöskin hienolla lyönnillä Henri Pulkkisen. Viimeisenä lyöjänä vuorossa ollut Kulmala oli vielä lähellä tasoittaa jaksonkin, mutta Jukka Lankinen paloi niukasti kotipesään ja näin toinenkin jakso meni vieraille myöskin luvuin 3-2.

KaMan osalta ulkopeli pysyi siis kasassa koko ottelun ajan varsin hyvin ja Seinäjoki teki kaikki juoksunsa pääosin ottamattomilla lyönneillä. Kauden aiemmissa otteluissa perisyntinä olleita räpylävirheitä nähtiin tänään huomattavan paljon vähemmän. 

Voiton isäntien eduksi ratkaisi nimenomaan heidän kotiutuslyöntiensä korkeampi laatu sekä kärjen parempi toimivuus.  Sunnuntain ottelu oli kyllä kuitenkin KaMan kauden tappio otteluista selvästi ehjin esitys, joka kertoo siitä, että peli paranee koko ajan.  Kovin moni joukkue tuskin saa pidettyä Seinäjokea kymmenessä kolmostilanteessa heidän kotikentällään. 

KaMalta palkittiin tänään hyvin lukkaroinut ja mailan varressakin väläytellyt Ville-Veikko Olli. Kakkospalkinnon pokannut Henri Pulkkinen keräsi taas mukavan potin kärkilyöntejä ja pelasi kopparina varmasti.  Jukka Lankisen kaksi lyötyä juoksua ja muutenkin 87 % onnistuminen sisäpelissä oli vieraiden parasta antia. Mies on myös kotiutunut varsin hyvin vaativalle kakkospolttajan tontille. Valtteri Kleemolalta, Jussi Kivelältä sekä Roope Reinikalta nähtiin myös tänään ulkona näyttäviä suorituksia. 

Isäntien parhaimmistoa oli palkittujen jokereiden Vainionpään ja Hallasuon ohella myös 88 % kentälle mennyt Veli-Pekka Ylihirvelä. Mies teki myös liikkuvalla ja rohkealla kopparipelillään erityisesti KaMan kentällemenon tänään hankalaksi. Kaiken kaikkiaan Seinäjoen ulkopeli oli tänään vahvaa ja sen myötä KaMa ei tänään mitään ilmaiseksi saanut. 

KaMan ottelut jatkuvat heti tiistaina kotikentällä Alajärveä vastaan. 

Ottelun juoksukoosteen ja pelinjohtajien sekä ykköspalkittujen kommentit voi katsoa täältä JymyJussien youtube kanavalta:

Juoksukooste ja haastattelut