Uutiset

Päättäväisellä ja rohkealla otteella Halli-SM viikonloppuun

KaMan kokeneempaan kaartiin kuuluva Jukka Lankinen peräänkuuluttaa joukkueeltaan päättäväistä ja rohkeaa peliä tulevana viikonloppuna kun vastaan asettuvat Koskenkorva ja Vimpeli Halli-SM alkusarjan otteluissa. Tuore poikavauvan isä aloittaa jo kymmenennen kautensa Kankaanpäässä. Loimaan Palloilijoiden kasvatti kertoo myös mihin pitää iskeä, jotta pohjalaisvastusajat saadaan pidettyä kurissa Seinäjoki Areenalla.

Lamu   


Lankisen mukaan harjoituskausi on sujunut tähän asti suunnitelmien mukaan:

-         Lokakuun puolivälin paikkeilla aloiteltiin ja siitä sitten homma lähti tosissaan liikkeelle kohti tulevaa kesää. Toistaiseksi on saanut myös terveenä harjoitella, joten mikäs sen hienompaa!   Harjoittelin käytännössä omatoimisesti koko loppuvuoden, mikä sopi minulle hyvin. Pystyin paremmin rytmittämään omaa harjoittelua kun se ei ollut sidoksissa tiettyihin päiviin tai kellon aikoihin.  Olen pyrkinyt tekemään kaikki asiat vähän paremmin kuin viime vuonna.

Vaikka Halli-SM avaus siis päättyi tappioon Hyvinkäätä vastaan kotiutuskisan jälkeen, näki ”Lamu” kuitenkin pelissä hyviäkin asioita:

-          Ihan positiiviset fiilikset siitä jäi.  Heikon avausjakson jälkeen pystyimme parantamaan ja pääsimme kuskin paikalle pelissä. Silloinhan pelaaminen muuttuu aina rennommaksi.  Toisella jaksolla 7-1 johtoasemassa ehkä passivoiduttiin liikaa ja Hyvinkää pääsi turhan lähelle. Kotiutuskisassa olimme kuitenkin lopulta liian pehmeitä ja näin voittoon asti taistelu ei riittänyt.  

-    Erityisen hyvää oli, että sisäpelissä saatiin onnistumisia laajalla rintamalla. Ulkopeliin sitä vastoin kyllä parantamisen varaa jäi, sillä 13 annettua juoksua on kyllä liikaa.Siihen täytyy saada lisää aggressiivisuutta ja pelaavuutta. Nämäkin ovat kuitenkin asioita, jotka paranevat vain yhteisten kokemusten kautta.

Omaan suorittamiseensa sisällä tutussa kotiuttajan roolissa ja ulkona kolmosvahtina pelannut Lankinen oli suhteellisen tyytyväinen:

-          Sisällä tuli onnistumisia ja ulkona oli ihan perusvarmaa tekemistä.

Viikonloppuna vastassa on siis aina sytyttävät Koskenkorva ja Vimpeli. KaMan Ex-pelinjohtaja Tomi Niskasen luotsaama Koskenkorva on joutunut miettimään sapluunaansa uusiksi syksyn loukkaantumisten vuoksi.  Joukkue joutuu tulemaan toimeen muun muassa koko tulevan kauden ilman lukkari Henri Itävaloa. 

Koskenkorvalla on KaMan tavoin nuori joukkue, mutta he ovat kuitenkin jo ehtineet talven aikana näyttää vaarallisuutensa.  Muutama viikko sitten pelatussa harjoitusottelussa Koskenkorva löi KaMan selvin lukemin. Halli-SM sarjan avausviikonloppuna puolestaan ennakkoon vahvempi Vimpeli joutui taipumaan ilmajokilaisten käsittelyssä kotiutuskisan jälkeen.

-          Nuori joukkue sai varmasti paljon itseluottamusta Vimpelin kaadosta.  Tärkeää on myös saada  jälleen kovavireinen lyöjäjokeri Jere Dahlström kiinni – muuten ei hyvä heilu, summaa Lankinen lauantain vastustajasta.

      KaMan sunnuntain vastustaja  -  viime vuosien kestomenestyjä Vimpeli lähtee tulevaan kauteen uudistuneella pelinjohdolla, kun viuhkan varressa on Seinäjoelta Järviseudulle siirtynyt Sami-Petteri Kivimäki. Joukkue menetti viime kauden miehistöstään Perttu Hautalan Jyväskylään ja lukkari Hannu Huuskosen Ouluun, mutta materiaali on silti Vimpelissä edelleen erittäin kova:

Kärki Vimpelillä on valtakunnan eliittiä. Sen kanssa pitää olla tarkkana, etteivät pääse vyöryttämään tilannetta myös vahvalle kotiutusosastolleen, kommentoi Lankinen puolestaan, siitä miten Vimpeliä vastaan pärjätään.

Lankinen lähtee siis hyvillä mielin kohti tulevan viikonlopun kovia koitoksia. Syntyperäisenä varsinais-suomalaisena miehen sydän sykkii jääkiekossa luonnollisesti TPS:lle, mutta tämä asia on aiheuttanut kuluvana kautena pelkkää potutusta miehelle…

-          Päävalmentaja Suikkasen erottaminen oli suuri virhe ja sen jälkeen kaikki menikin vihkoon.  Ainut hyvä asia on, että tämän alemmas tuskin seura voi enää vajota, toteaa Lankinen suosikkiseuransa tilanteesta.

KaMan ja Koskenkorvan kohtaaminen alkaa lauantaina kello 11.00 ja Vimpelin kanssa pelataan sunnuntaina kello 14.00 alkaen.  Lohkon voittaja selviää siis suoraan Kuopin lopputurnaukseen ja lisäksi talvimestaruusmitaleista pääsee myös pelaamaan kolmen alkulohkon paras kakkonen.  Avausviikonlopun jälkeen Hyvinkäällä ja Koskenkorvalla on kaksi pistettä ja KaMalla sekä Vimpelillä piste. Lohkon tilanne on siis jatkoon pääsyn suhteen täysin avoin, mikä lisää entisestään mielenkiintoa viikonlopun otteluihin.   

Reaaliaikainen tilanneseuranta otteluista löytyy täältä: www.pesistulokset.fi