Uutiset

Karttunen luottavaisena Halli-SM avaukseen

Pelinjohtaja Jukka Karttunen kertoo joukkueensa lähtevän tavoittelemaan tosissaan lopputurnauspaikkaa sunnuntaina Seinäjoella käynnistyvässä Halli-SM sarjassa. Avausottelussa vastaan asettuvaa Hyvinkäätä lähdetään kaatamaan pitävällä ulkopelillä ja aiempaa laajempaa sisäpelimateriaalia hyväksi käyttäen

Harjoituskauden sujumiseen Karttunen on tyytyväinen, vaikka sairastelut ja loukkaantumiset ovatkin vähän menoa haitanneet.

- Edelleen ajetaan sisään nuoria pelaajia Superpesikseen seuran strategian mukaisesti.  Työnteon tasoon olen  kuitenkin tyytyväinen.  Paljon on tietysti työtä vielä jäljellä, mutta kyllä tähän asti kolme ottelua sisältänyt  harjoituskausi  antaa uskoa edelleen koko porukalle. Mika Ihanamäen pidempi poissaolo on tietysti vaikuttanut  kuvioihin, koska hänellä on varsinkin ulkopelissä niin suuri rooli.

Harjoittelussa uskotaan viime talveen tapaan kovaan ja pitkäjänteiseen työhön. Jonkin verran systeemiä on kuitenkin muutettu.

Nyt on panostettu aiempaa enemmän yksilöllisempään valmennukseen. Se on erityisesti Juha Rantasen  valmennustiimin   mukaan tulon myötä lisääntynyt. Tänä talvena tullaan myös pelaamaan viime talvea enemmän    harjoitusotteluita, toteaa   Karttunen.

Ennen Halli-SM avausta KaMa on siis pelannut kolme harjoitusottelua, joista Jyväskylää ja Seinäjokea vastaan pelatut ottelut päättyivät voittoon ja viimeisin Koskenkorva kohtaaminen tappioon.  Karttusen mukaan näissä peleissä on päästy hyvin kokeilemaan eri kokoonpanoja, mikä on tietysti tärkeää tulevaakin silmällä pitäen.

-Jo nyt on nähty, että Petri Kulmala, Lauri Kaartokallio ja Mikael Sillanpää tuovat paljon lisää meidän sisäpeliin.  Ulkona taas  Valtteri Kleemola on ollut selvästi positiivisin yllätys. Hyvää oli myös se, että noissa kahdessa voitto ottelussa olimme vastustajaa selvästi parempia. Oman pelin kehittämisessä on tietysti ollut painopiste näissä otteluissa, eikä niinkään vastustajassa

Sunnuntaina Halli-SM avauksessa pääpaino on edelleen peruspelaamisen kehittämisessä, vaikka tietysti voittoa lähdetään tosissaan hakemaan. Mistään pelkistä harjoituspeleistä ei siis todellakaan ole kyse.

-Kuopion lopputurnaukseen pääseminen on meillä selkeä tavoite ja niinpä tietysti sunnuntainakin lähdetään siitä, että voitto Hyvinkäätä vastaan otetaan. Siihen vaaditaan normaali lyöntipeli, pitävä ulkopeli ja Juha Korhosen tarkasti ottaminen. Ennen kaikkea kuitenkin omaan peliin keskittymisen ja sen kehittämisen kautta hyvää tulosta Seinäjoelta haetaan painottaa Karttunen.

Vastustaja Hyvinkää on pelannut tähän mennessä vasta yhden pelin, joka päättyi tappioon Kouvolaa vastaan.  Tästä ei kuitenkaan kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

-Hyvinkäällä on edelleen kova kärki, vaikka joukkue onkin ehkä viime kauteen verrattuna materiaalin puolesta heikentynyt.  

Sunnuntaina poissa kokoonpanosta on Mika Ihanamäen lisäksi myös varotoimenpiteenä Valtteri Kleemola.  Muu pelaajarinki on käytettävissä sunnuntaina. Kokoonpano julkaistaan sunnuntaina aamulla.

Halli-SM konseptin uudistamista Karttunen pitää hyvänä asiana.

-Tietysti tämä on haastava niille seuroille, joilla ei ole hallia paikkakunnalla tai lähiseudulla. Mutta tästä uudistuksesta kaikki seurat olivat kuitenkin yksimielisiä ja saadaanhan aiempaa enemmän täysmittaisia otteluita harjoituskaudelle.

Jarkko Huhtala