Uutiset

Lari Peltoselle Ykköspesis-debyytti – KaMan voittoputki jatkuu

 

Kankaanpään Mailan Ykköspesis-kausi jatkui kotiottelulla kaimaseura Joensuun Mailan Akatemia-joukkuetta vastaan. Ottelussa avattiin myös uusi lehti KaMa-historiaan, kun 18-vuotias oma kasvatti Lari Peltonen debytoi miesten edustusjoukkueessa ja yhdeksikössä. Itse ottelussa JoMa-Akatemia laittoi KaMan ahtaalle, mutta nihkeänkin pelin jälkeen KaMa onnistui kasvattamaan voittoletkunsa jo viiteen otteluun lukemin 2-1k (4-2, 3-5, 2-1).

KaMa otti ottelun hallinnan heti alkuvislauksesta haltuun. Ensimmäisessä vuorossa rakentui paloton ajolähtö, josta lopulta Sami Mikkolanaho rikkoi kuparisen kakkossauman puhkaisullaan. Tasoittavalla JoMa jäi kolmostilanteitta, ja KaMa jatkoi toisessa vuorossa menoaan. Nyt ajolähdöistä onnistuivat Mikkolanaho syvällä kolmospuolen kumurallaan sekä Joona Anttila kakkossauman puhkaisullaan.

Tasoittavalla myös JoMa pääsi taululle, kun Tuomas Kujanen puhkaisi kolmossauman viimeisenä lyöjänä. Kolmannessa vuoroparissa juoksutehtailu jatkui, kun Arttu Vilanderin tappikumura vei KaMan jo 4-1 johtoon. Tasoittavalla kavennuksessa onnistui Ukko Schroderus kolmossauman puhkaisulla. Jakso kirjattiin lopulta 4-2, kun Teemu Utusen ja Johannes Kerolan komeat ulkopelisuoritukset tuottivat kaksi paloa Schroderuksen kotiutuslyönnistä neljännen tasoittavalla.

Toiselle jaksolle tauolta saapui sisuuntunut vierasjoukkue, joka iski rakentamastaan ajolähdöstä juoksut Kujasen keskisauman puhkaisulla sekä Joonas Tuomen keskipompulla. KaMa ei tästä hölmistynyt, vaan vastasi tasoittavalla samalla mitalla. Vilanderin kakkospussi sekä Anttilan keskikumura tasoittivat jakson 2-2:een. Jälkimmäistä juoksua edelsi vielä nuoriso-osaston taidoikkailla lyönneillä rakentelema ajolähtö Kerolan ja Peltosen toimesta.

Toinen vuoropari jatkettiin tasatahtia, kun JoMan Kujanen puhkaisi kolmossauman ja KaMan Mikkolanaho iski puolestaan viimeisellään pallon varmasti väliin. Kolmas vuoropari edettiin juoksuitta, mutta neljännessä vuorossa JoMan paine tuotti tulosta, kun ykköspalkittu Schroderuksen ja kakkospalkittu Kujasen komeat kakkospuolen lyönnit vaihtoivat taululla numerot 3-5:een.

Nuo jäivät myös jakson loppuluvuiksi, kun KaMan oma viimeinen tasoittava jäi piippuun. Tämän kauden sääntöjen mukaisesti siirryttiin suoraan kotiutuslyöntikilpailuun, jossa KaMa teki aloittavalla vuorollaan kaksi juoksua Mikkolanahon ja Aapeli Suvisalmen lyöminä. KaMa vaihtoi ulkopelissä kolmostilanteen torjuntakuviotaan, ja se tepsi, kun vieraat jäivät yhteen juoksuun. Näin KaMa jatkaa tappiottomana ja pääsi juhlimaan jo viidettä peräkkäistä voittoaan.

KaMan kausi jatkuu tiistaina vierasottelulla Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan. Seuraava kotiottelu on vuorossa ensi viikon perjantaina, kun Kankaanpää Areenalle vieraaksi saapuu viime kauden välierävastustaja ja kuluvallakin kaudella KaMan kovimpiin haastajiin ennakoitu Puijon Pesis Kuopiosta. Luvassa siis huippujännittävä ottelu tärkeistä pisteistä – Tervetuloa kannustamaan KaMa voittoon! Liput otteluun myy Tiketti.

Ottelun kokoonpanot, tilastot & palkitut

Ottelun lehdistötilaisuus (Joukkueiden ykköspalkitut Ukko Schroderus ja Joonas Peltomäki sekä pelinjohtajat Tuomo Schroderus ja Atte Hakala)

Ottelun kuvakooste (copyright Martti Tikka)

445782538 18347557525107200 2863573481738409019 n