Uutiset

Mennyt ja tuleva joukkueen silmin – erityispitkässä haastattelussa Atte Hakala

 

Kankaanpään Mailan kausi päättyi kuukausi sitten ja valtakunnankin pesäpallokausi jo pari viikkoa takaperin. Tohina ensi kauden ympärillä on täydessä vauhdissa, mutta vielä on hyvä aika ottaa viimeinen katsaus menneeseen kauteen, joka oli KaMan osalta erittäin onnistunut monellakin mittarilla. Haastattelussa on pelinjohtaja Atte Hakala, jonka kanssa kurkistamme kauden käänteisiin joukkueen kulisseista käsin.

Tarina menneen kauden ympärillä alkaa jo toissa kaudesta, kun KaMan taival Superpesiksessä tuli päätökseensä. KaMa lähti Superpesis-kauteen 2022 kovin odotuksin, mutta jo talvikaudella epäonni seurasi joukkuetta, kunnes kesällä ennennäkemätön sairastumisten ja loukkaantumisten aalto pyyhkäisi joukkueen yli. Peräti 22 eri pelaajaa puki KaMan paidan päälleen, ja silti suurimmassa osassa peleistä suuri osa joukkueesta oli puolikuntoisia.

Annetuilla korteilla KaMan joukkue teki sen mitä pystyi, mutta tästä huolimatta rehellisesti voidaan todeta putoamisen Ykköspesikseen olleen täysin ansaittu. Toissa kauden viimeisen ottelun kokoonpanosta seitsemän pelaajaa jatkoi elämäänsä ja uraansa muualla kuin KaMassa. Silti koko kauden 22 KaMaa edustaneesta pelaajasta puolet jatkoivat muodostaen Ykköspesis-joukkueen rungon.

Tarina alkaa

 – Aloitimme menneen kauden joukkueen kanssa jo viime vuoden lokakuun alkupuolella. Tuolloin teimme ja jaoimme ensimmäiset viikko-ohjelmat ja laji tuli mukaan kuvioihin marraskuun alussa. Nuorten kanssa aloitimme touhuamaan täysipainoisesti jo heti tuolloin, mutta kokeneemmille pelaajille annoimme hieman pidemmän siirtymis- ja toipumisajan raskaan kauden jälkeen, kertoo kakkospelinjohtajan paikalta ykköspäälliköksi siirtynyt Atte Hakala.

 – Muistan, kuinka itseäni jännitti aivan valtavasti ensimmäinen tapaaminen uuden joukkueen kanssa. Joukkueen kanssa kun olemme käyneet tätä matkaa läpi, oli siellä kaikilla muillakin erittäin jännittynyt ja odottavainen tunnelma. Näin jälkeenpäin muistellen voi silti sanoa sen olleen hyvin miellyttävä kokemus, jota voi muistella lämmöllä.

Vaikka edustusjoukkueen kauden päättäneestä kokoonpanosta vain viisi jatkoi seurassa, oli harjoituskauden alussa runko silti erittäin tuttu edelliseltä kaudelta. KaMalla oli ringissä tuolloin 13 omaa sopimuspelaajaa, joista peräti 11 oli siis pelannut KaMan riveissä menneenä kesänä. Ja niistä kahdesta muustakin Santeri Heinimäki oli ollut koko kauden ringissä mukana, ja se ainoa "uusi" pelaajakin oli monille tuttu KaMan oma kasvatti Eetu Heiniluoma.

355311956 747556577375019 3655064305237151231 n

Huippukauden pelannut ja poikien Itä-Länteenkin valittu KaMa-kasvatti Eetu Heiniluoma oli harjoituskauden alkaessa try out -pelaaja Arttu Sorvojan lisäksi harjoitusringin ainoa täysin uusi pelaaja. Kuva: Juha Levonen

 – Alusta alkaen oli selvää, että vaikka joukkue oli muuttunut, oli se silti se sama porukka, jolla oli ollut erittäin mollivoittoinen edellinen kausi. Eivätkä ne edeltävätkään kaudet Superissa mitään riemu- ja voittomarssia varsinaisesti olleet. Koko hallikauden teema meillä olikin täysin uuden tekeminen ja uuden tarinan luominen. Vanhat pölyt oli puristeltava pois, jotta voisimme aloittaa täysin puhtaalta pöydältä.

 – Kaikki vanha piti siis tuhota ja unohtaa, jotta voisimme aloittaa täysin alusta. Se työ alkoi heti pukukopista alkaen. Kukaan ei saanut jatkaa pukukopissa omalla vanhalla ja tutulla paikallaan, vaan kaikki räjäytettiin, ja homma aloitettiin ihan yksinkertaisesti vain uusien istumapaikkojen ja vierustoverien valitsemisella.

Hallikausi peruspuurtamista

Pesäpallon harjoituskausi on tunnetusti erittäin harmaa ja pitkä verrattuna moniin muihin lajeihin. KaMan osalta tällä kertaa tämä kuitenkin sopi joukkueelle. Suuren reset-nappulan painamisen jälkeen ei ollut mitään kiirettä tai hoppua minnekään, vaan joukkueen sai antaa rauhassa kasvaa, kehittyä, tutustua ja alkaa luomaan omaa tarinaansa.

 – Talvikauden ajatuksena oli panostaa aivan täysin perustekemiseen. Mitään pelin kovin yksityiskohtaisia juttuja ei edes yritetty käydä läpi pikkuhalleissa. Hinkkasimme hurjan määrän perustoistoja sekä panostimme merkkipeliin ja yhteisen sävelen löytämiseen. Opettelimme uusia ja erilaisia lyöntiratkaisuja eri roolien pelaajille, jotta kesällä pystyisimme rytmittämään sisäpelaamista eri tavoin, paljastaa Atte harjoituskauden tavoitteita.

Joukkue leireili talvikauden aikana joka toinen viikonloppu pääosin Kankaanpäässä. Leireillä panostettiin pelillisten asioiden lisäksi erittäin vahvasti ryhmäytymiseen sekä joukkuehengen luomiseen, mikä varmasti näkyi monille katsojille myös kesän aikana. Vuoden vaihteen ympärillä myös try out -pelaaja vaihtui toiseen, kun harjoituskauden 14:s pelaaja Arttu Sorvoja vaihtui Alajärveltä tulleeseen Vili Siltalaan.

 – Kaikki leirit lopetettiin joka kerta varmasti kaikkien rakastamaan piip-testiin. Se oli joukkueelle uusi juttu. Sillä painotimme itsensä haastamista sekä haimme joukkueeseen henkistä ja fyysistä kovuutta kesää varten.

348328201 610385807491985 3888311686560142123 n-2

Heti keväästä ja harjoitusotteluista lähtien oli selvää, että Joonas Peltomäki on ottanut talven aikana suuria kehitysaskeleita, ja luvassa voi olla todellinen läpimurtokausi Ykköspesis-eliittiin. Kuva: Juha Levonen

Tammikuussa alkoivat halliottelut, joita joukkue pelasi yhden viikonlopun setteinä kerran kuussa. Tammikuun tuplaotteluissa Simon Kiriä vastaan voitot tasattiin 1-1. Helmikuussa joukkue matkasi harjoitusleirille Imatralle, jossa kohdattiin harjoitusten lomassa nousijajoukkue Jyväskylän Kiri. Maaliskussa vuorossa olivat Vimpeli ja Seinäjoki.

 – Hallikauden voi todeta olleen pelillisesti todella kaksijakoinen sekä hyvin kaukana siitä tekemisestä, miltä peli kauden alkaessa näytti. Positiivista kuitenkin oli, että pystyimme viemään talvikauden läpi todella pienillä sairasteluilla ja vaivoilla, mikä jo itsessään oli suuri muutos edelliseen kauteen.

 – Kuitenkin näin jälkikäteen voi todeta, että kesään mennessä paljon muuttui, ja alustava pelisuunnitelma oli talvella täysin erilainen kuin jolla sitten kauteen lopulta kesällä lähdettiin.

Kevät koittaa

Keväällä harjoitusotteluiden tahti luonnollisesti kiihtyi, ja joukkue sai lentävän startin kauteen murskaamalla Henri Itävalon luotsaaman Alavuden Peli-Veikot selvästi. Tämän jälkeen pelattiin vielä harjoitusottelut Alajärven Ankkurien Superpesis-joukkuetta sekä Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan. Juuri kauden alkamisen alla KaMa julkisti Aapeli Suvisalmen liittymisen joukkueeseen Koskenkorvan Urheilijoiden Superpesis-ryhmästä kaksoisedustussopimuksella.

 – Aapelin mukaantulo muutti erityisesti sisäpelaamista, ja hän oli se talvikauden aikainen puuttuva palanen. Pelitapa alkoi muotoutua kunnolla vasta tuon jälkeen. Se varmasti selittää osaltaan alkukauden ailahtelevat otteet. Emme osanneet voittaa otteluita heti alkuun, vaikka saatoimme hallita pelejä niin tilastollisesti kuin pelillisestikin. Ihan jokaista tappiota emme mielestämme ansainneet, joita alkukaudella koimme.

Runkosarjan seitsemän ensimmäistä kierrosta KaMa pelasikin vuorotellen voittaen ja häviten. Mukaan mahtuivat muun muassa makea voitto Simon Kiristä Porin Superlauantaissa sekä suvereenit esitykset paikallisvastus Loimaan Palloilijoita ja Alavuden Peli-Veikkoja vastaan. Toisaalta taasen koettiin todella kirvelevät tappiot Jyväskylän Lohta sekä kahdesti Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan.

 – Näin jälkeenpäin katseltuna näen, että Seinäjoen vierastappio oli meille käänteentekevä koko kauden osalta. Se ei vielä aukaissut joukkueen kaikkia lukkoja, mutta keskustelu kopissa sen ottelun jälkeen oli todella intensiivinen ja jopa tunteikaskin hetki. Fiiliksiä jaettiin täysin avoimesti koko joukkueen kesken, ja todettiin että homma ei voi jatkua näin, jos haluamme tällä kaudella pärjätä.

354255940 744843967646280 7737390773657311244 n

Aapeli Suvisalmen mukaantulo oli pelinjohtaja Hakalan mukaan pelisapluunan löytymisen suhteen ratkaisevaa. Taiturimainen mailavirtuoosi pelasikin kesän aikana itsensä KaMa-fanien sydämiin. Kuva: Juha Levonen

 – Teimme noissa alkukauden tappio-otteluissa asiat vastustajille aivan liian helpoiksi täysin omilla kämmeillämme. Seinäjoen reissu katkaisi kamelin selän, ja totesimme joukkueen kanssa, että näistä vain on päästävä eroon. Sitten otimmekin neljä voittoa putkeen ja olimme jälleen niin sanotusti pelissä mukana. Yksittäisenä hetkenä tuo Seinäjoen ottelu ja sen jälkeinen keskustelu kopissa oli ehkä koko kauden mitalla kaikkein käänteentekevin.

Vaikeuksien kautta voittoputkeen

SMJ-ottelusta alkaneen neljän ottelun voittoputken viimeinen ottelu toi kauden toisen tärkeän hetken joukkueen kasvun polulla. Tuolloin juhannustauon jälkeisessä ottelussa sarjan kärkipaikoilla koko alkukauden keikkunut Kannuksen Ura kaatui kotiottelussa murskaavan esityksen jälkeen 2-0 (5-2, 12-1).

 – Kotiottelu Kannusta vastaan oli meiltä yksi koko kauden parhaista otteluistamme. Viimeistään sen jälkeen nuorten pelaajiemme ja koko joukkueen kesken ymmärsimme, miten meidän pitää toimia otteluihin valmistautumisen ja latautumisen suhteen. Kun ne tehdään huolellisesti, niin kentällä ei notkahdeta kesken ottelun missään tilanteessa, ja tajusimme, että voimme olla aika kova joukkue mitä tahansa vastustajaa vastaan.

Kannus-ottelusta alkoi kuitenkin myös kolmen ottelun tappioputki, jonka aikana KaMa vajosi sarjataulukossa hyvän jakson jälkeen pohjaa kohti. Pienimmillään ero putoamiskarsintaviivaan kävi vain muutamassa pisteessä. Ilman Simosta tullutta vapauttavaa voittoa olisi viivan väärälle puolelle lipsahtaminen ollut todella lähellä.

 – Heinäkuun alun otteluissa emme pelanneet hyvin, mikä harmittaa. Erityisesti leiriottelu Lippoa vastaan oli hieno kokemus, kun yleisöä oli valtavasti sekä pieniä pesäpalloilijan alkuja katsomo täynnä. Lippo-pelin jälkeen kuitenkin tiesimme, että ihan hirveästi ei enää voi tappioita tulla, mikäli mielimme päästä ennen kautta sovittuun tavoitteeseemme.

358140876 758857919578218 203958860917443980 n

Kankaanpäässä järjestetyn Tenavaleirin leiriottelussa Kankaanpää Areenan katsomot pullistelivat yleisöstä. Tappio kauden ennätysyleisön edessä sisuunnutti KaMan voittoputkeen. Kuva: Juha Levonen

 – Pitkän runkosarjan aikana on melko turha vilkuilla sarjataulukkoa ja ottaa siitä stressiä. Tietysti sitä oli jonkinlainen haju vaadittavasta pistemäärästä neljän joukkoon pääsemiseksi, kun se oli joukkueen kanssa sovittu tuloksellinen tavoite. Sarja oli kuitenkin huipputasainen kärjen ja keskikastin osalta, ja sijoitukset vaihtuivat tiuhaan ihan jo yksittäisten päivienkin välillä. Moneen tappioon ei kuitenkaan ollut enää varaa.

Simo-vierasottelun alla KaMan joukkue sai myös lopullisen muotonsa, kun Onni Kaski liittyi Ikaalisten Tarmosta mukaan pohjoisen kiertueelle. Tuolla kiertueella KaMa käänsi kaksi tärkeää ja tiukkaa ottelua itselleen ensin Simosta ja sitten revanssin Oulusta. Vapauttavien voittojen myötä päästiin kesän toiseen erikoistapahtumaan, kun Ykköspesiksen Itä-Länsi pelattiin Kankaanpäässä peräti viiden KaMa-pelaajan voimin.

 – Itä-Länsi Kankaanpäässä oli mahtava tapahtuma. Meiltä oli myös vahva edustus. Kaikki olivat kuitenkin täysin ansaittuja paikkoja, ja mielestäni meidän joukkueeseen olisi voinut kohdistua enemmänkin valintoja. Kaiken kaikkiaan se oli kuitenkin hieno kokemus, muistelee Atte.

Leiriottelun jälkeen pohjoisen kiertueella alkanut voittoputki venyi lopulta kuuden ottelun mittaiseksi. Vasta runkosarjan voittanut ja Superpesikseen kauden päätteeksi noussut Haminan Palloilijat pystyi pysäyttämään KaMan kotikentällään.

 – Loppukaudella joukkueessa oli todella hyvä flow-tila. Jos alkukaudella mielestäni hävisimme joitakin otteluita vähän pelitapahtumiin nähden epäoikeudenmukaisesti, niin loppukaudella kolikko pyörähti eripäin, ja otimme niitä pisteitä takaisin. Kaikissa otteluissa emme olleet parhaimmillamme, mutta joukkue oli oppinut voittamaan, ja pystyimme kääntämään useita tiukkoja pelejä ja tärkeitä pisteitä itsellemme joskus vastoin pelitapahtumiakin.

Runkosarjan loppuhuipennus

KaMan huima loppukiri nosti joukkueen alemmasta keskikastista kamppailemaan neljän joukkoon ja pudotuspeleihin pääsystä. Ero ylempään pudotuspeliviivaan kävi välissä melko suurenakin, mutta lopulta läpi kauden neljän kärjessä roikkuneiden Haminan Palloilijoiden, Puijon Pesiksen, Kannuksen Uran ja Jyväskylän Lohen etumatka alkoi kutistumaan. KaMan kanssa nousun aloitti samoihin aikoihin samoilta sijoilta Oulun Lippo.

 – Tunnelma alkoi kyllä todellakin tiivistymään runkosarjan loppua kohti. Tiesimme, että jäljellä olevista elokuun neljästä ottelusta meidän pitäisi ottaa voitot, ja mielellään vieläpä kolmen pisteen arvoisesti, jotta saisimme Lohen ja Kannuksen kiinni. Siinä oli sitten vielä meidän rinnalla Oulukin meidän kanssa samassa tilanteessa.

363791909 771976668266343 7005611463870002314 n

KaMan kuumimman huippuvireen aikana ei vastustajalla ollut väliä. Tässä tuuletellaan selvää 2-0 kotivoittoa sarjaa johtaneesta, runkosarjan voittaneesta ja Superpesikseen nousseesta Haminasta. Kuva: Juha Levonen

Sarjaa jopa johtaneen yllättäjän Kannuksen kone alkoi yskimään jo aiemmin, kun joukkue alkoi menettämään Superpesis-lainojaan. Lopulta myös Lohella alkoi olemaan vaikeaa, mikä avasi ovet sekä KaMalle että Lipolle nousta nousukarsintoihin. Haminan ja Puijon pitäessä pintansa oli viimeisillä kierroksilla jaossa kaksi pudotuspelipaikkaa neljälle joukkueelle. KaMan elokuu käynnistyikin kahdella voitolla paikallisvastus Loimaasta.

 – Loppukaudella mietimme joukkueen kanssa, että nyt on painettava kaasu pohjaan. Meidän pudotuspelimme olivat siis käytännössä jo käynnissä, ja hyvin pelaamalla meillä olisi mahdollisuus päästä neljän joukkoon. Nyt pitäisi vain nauttia jäljellä olevista otteluista ja siitä, että olemme itsemme tällaiseen asemaan pelanneet, että sinne ylipäätään on mahdollisuudet.

Runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella KaMa nappasi tärkeän 0-2 (1-2, 1-4) -vierasvoiton päävastustaja Kannuksen Urasta, ja varmisti pudotuspelipaikkansa pieneksi hetkeksi. Muiden otteluiden mentyä sopivasti ristiin kaikki näytti jo hyvältä, mutta lopulta Lohen onnistunut protesti SMJ:tä vastaan avasi pelin vielä runkosarjan päätöskierrokselle.

 – Se oli Seinäjoelta valitettava virhe, johon me emme voineet vaikuttaa mitenkään. Meidän piti voittaa siis vielä yksi ottelu, jolloin PuPe-peliin jäi panos. Se oli varmasti vain hyvä asia meidän kannalta, kun he tulivat vielä pudotuspeleissä vastaan. Saimme siis runkosarjan lopuksi vielä yhden hyvän kokemuksen voittamisesta, ja pääsimme lähtemään hyvällä fiiliksellä ja meiningillä Puijo-sarjaan, muistelee Atte 2-0 (2-0, 2-1) voittoon päättynyttä runkosarjan päätösottelua.

Tulikuuma PuPe-välieräsarja

Runkosarjassa lopulta kolmanneksi asti noussut KaMa sai Ykköspesiksen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella vastaansa toiseksi sijoittuneen Puijon Pesiksen. Jo runkosarjan päätösottelussa joukkueet hakivat asetelmia pudotuspelisarjaan, ja välierien avausosa olikin tulikuuma. Lopulta KaMa haki Puijosta makean 0-1 (1-6, 6-6) -voiton ja kotiedun sekä katkaisumahdollisuuden seuraavaan otteluun.

 – Sarjan kuohunta näyttäytyi varmasti suurempana ulkopuolelle, sillä kentän tasolla sitä ei niin havainnut. Mielestäni kentällä otteluissa oli ihan normaali play off -tunnelma, mikä sisälsi tiukkaa vääntöä sekä sanailua puolin ja toisin. En edes avausottelun loputtua tiennyt, että minkäänlaista kuohuntaa olisi tiedossa. Vasta lehdistötilaisuudessa selvisi, että aaltoja ehkä on tulossa, mutta asioiden saama mittakaava ei kyllä kentällä tuntunut mitenkään.

Avausottelun lehdistötilaisuudessa Puijon pelinjohtaja Altti-Jussi Ronkainen tosiaan avautui siinä määrin, että välieräsarja päätyi suoraan valtakunnan lehtien pääuutisten joukkoon. Kuuma ottelu kuohutti verta kotijoukkueen puolella sen verran, että pahimmat syytökset olivat melko rajujakin. KaMa julkaisi tapahtumista myös oman näkemyksensä.

Lehdistön repiessä tilanteesta otsikoita ja haastatteluja, aloitettiin ottelusta myös asiaan kuuluvat tutkinnat. Kurinpitäjien kuultua asianosaisia melko pian selvisi, että lehdistötilaisuudessa väitetyt syytökset olivat niin sanotun rikkinäisen puhelimen ja tappiosta johtuneen harmituksen aikaansaannoksia, ja oikea totuus oli lopulta varsin erilainen eikä KaMalle tullut suuresta kohusta huolimatta seuraamuksia.

Itse asiassa tutkinnan edettyä tilanne kääntyi täysin päälaelleen, ja PPL:n tuomaripäällikkö avasi tutkinnan itse Ronkaisesta ja tämän puheista vieden tapauksen kurinpitäjälle. PuPe selvisi tilanteesta kuitenkin vastaprotestilla, sillä tuomaripäällikkö oli nostanut asian kurinpitäjälle vasta otteluista tehtävien protestien määräajan jälkeen, eli pelipäivän jälkeisenä päivänä puolen päivän jälkeen.

366722135 782498283880848 8708506000594314460 n-2

Edes PuPen mediapeli ei heilauttanut KaMaa, vaan nousijasuosikkina pidetty välierävastus alistui täysin KaMan käsittelyssä. Henkinen yliote ja kolme peräkkäistä voittoa siivittivät KaMan finaaliin. Kuva: Juha Levonen

Niin suuri myrsky kuin asian ympärillä pyörikin, oikeastaan ainoa seuraamus siitä oli, että välierien toiseen osaan KaMa sai vastaansa todella alistuneen ja hengettömän PuPe-ryhmän. KaMa jyräsi kotiottelussaan vaikuttavaan 2-0 (1-0, 4-0) voittoon peräti 1048-päisen kotiyleisön edessä edeten Ykköspesiksen finaaleihin.

 – Puijo-pelit olivat kokonaisuutena varmasti meidän parasta peliämme koko kaudella. Löysimme hienosti avaimet, joilla Puijon ulkopeliä pystyi horjuttamaan, ja meidän oma ulkopelimme taasen oli todella tiivistä. Mielestäni olimme sarjassa kaikin puolin selvästi parempi joukkue, ja tuo välieräsarja oli meiltä kyllä hieno voitto, muistelee Atte lämmöllä.

Onni kääntyy

 – Muistan oikein selvästi kotimatkan ensimmäisestä Puijo-välierästä. Olimme pelin jälkeen pimeässä bussissa yöllä matkalla kotiin, kun yskiminen alkoi. Olin etuosassa, ja kuuntelin, kun pitkin bussia läpi matkan yhä useampi alkoi kröhimään, ja niiskutusta kuului joka toiselta penkkiriviltä. Mietin, että mitäköhän nyt on tapahtumassa, ja näinköhän tämä meidän läpi kauden jatkunut hyvä onni vaivojen puolesta kääntyy.

 – Meillä ei ollut mitään isompia ongelmia koko kaudella joukkueen terveyden kanssa, mutta jos alkukaudesta loppukauteen kolikko kääntyi otteluiden voittamisen suhteen, niin elokuun puolivälissä se kääntyi sitten sairastelun osalta. Tuo käänne pimeässä bussissa on jäänyt kyllä mieleen, mutta onneksi se ei vielä näkynyt niin selvästi PuPe-sarjan toisessa ottelussa. Pitkä kausi alkoi kuitenkin selvästi vaatimaan veronsa.

KaMa sai vastaansa Ykköspesiksen finaaleissa runkosarjan voittaneen Haminan Palloilijat, joka kaatoi välierissä KaMan kanssa huikean nousun pudotuspeleihin tehneen Oulun Lipon. Finaaleista odotettiin kauden huipennusta sekä hurjaa vääntöä kahden kuuman joukkueen välillä. Olivathan runkosarjakohtaamisetkin olleet upeita näytöksiä, ja voitot joukkueiden välillä tiukasti 1-1 molempien voitettua kotiottelunsa.

 – Emme kyllä päässeet Hamina-sarjassa ollenkaan omalle tasollemme. Sikäli ei jäänyt jossiteltavaa, sillä parempi joukkue jatkoi kyllä Superpesikseen. Hamina oli tosi kova pala purtavaksi enkä tiedä olisiko meidän paras pelimmekään riittänyt siinä sarjassa. Se harmittaa paljon, että emme olleet noissa peleissä sillä tasolla, jolla niissä pitäisi olla, Atte harmittelee.

371028848 791801702950506 7915403752255103156 n

Sääolosuhteet eivät olleet pesäpallolle optimaalisimmat finaalien kotiottelussa ja paras terä vesittyi sisäpelistä. KaMa ei muutenkaan päässyt erinäisistä syistä johtuen tasolleen Hamina-sarjassa. Kuva: Juha Levonen

Itse ottelut olivat numeroiden valossa varsin tasaiset, kun molemmat Haminassa pelatut ottelut ratkesivat vasta supervuoroparin jälkeen. Kankaanpäässä rankkasateessa pelatussa ottelussa Hamina oli puolestaan vahvempi numerollisesti niukasti 0-2 (1-2, 1-3). Silti monille – erityisesti joukkueelle itselleen – oli pettymys, että sarja katkesi suoraan 3-0 ilman toista kotiottelua Kankaanpäässä.

 – Alusta asti oli selvää, että sarjassa vastakkain ovat Haminan hyökkäys ja Ykköspesiksen paras sisäpeli sekä meidän puolustuksemme, jonka avulla käänsimme Puijo-sarjan itsellemme. Vaikka vieraissa pari jaksoa voitimmekin, niin rehellisesti kuitenkaan emme olleet lähelläkään niiden otteluiden voittamista. Hamina löi supervuoroissa kaasun pohjaan siinä määrin, että meillä ei ollut siihen enää voimavaroja vastata.

Toinen mahdollisuus

Jos puhtaasta finaalisarjan tappiosta pitää hakea positiivista, niin sen ansiosta KaMa sai viikon lepoajan, joka tuli rajun sairastelukierteen aikana enemmän kuin tarpeeseen. Ykköspesiksen finaalien häviäjä sai nimittäin vielä toisen mahdollisuuden sarjanousuun tasonmittausotteluissa Superpesis-seuraa vastaan. Karsinnoissa vastaan asettui Alajärven Ankkurit, joka voitti ja pudotti Koskenkorvan Urheilijat, joka oli pudottanut KaMan vuotta aiemmin.

 – Tauko teki meille hyvää. Saimme rivejä jälleen kasaan sairasteluiden jäljiltä sekä vaivoista kärsineet saivat tärkeää lepo- ja toipumisaikaa. Se auttoi meitä paljon, kun pelaajat olivat tässä sarjassa paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Vaikka tämä olikin niin sanottu lucky loser -mahdollisuus, niin hyvillä mielin ja voitto mielessä lähdimme karsintasarjaan.

Avausottelussa kotonaan Ankkurit oli joukkueista huomattavasti parempi. Toisessa osassa KaMa kairasi kuitenkin upean voiton kotiutuskilpailun jälkeen. Se palautti uskoa varmasti aivan jokaiselle aina joukkueesta ja faneista alkaen suhteellisen aneemisen finaalisarjan jälkeen. Vieraissa KaMa ei kuitenkaan löytänyt avaimia voittoon, ja toisestakin Kitrolla pelatusta ottelusta tuloksena oli kotijoukkueen selvänumeroinen voitto.

 – Joukkueessa kaikki ajattelimme, että meillä on täydet mahdollisuudet voittaa ja hoitaa karsinnat. Se oli kuitenkin lopulta sitten hyvin erikoinen ottelusarja. Alajärven otteluissa meillä ei ollut sitten palan palaa Ankkureita vastaan. Kotona avausosa oli kuitenkin meidän sitkeyden taidonnäyte. Se oli todella hieno ottelu, joka piti sisällään huippuonnistumisia sekä upeita tunteita.

374204390 797046185759391 2266609547235316298 n-2

Kotivoitto Superpesis-seura Ankkureista karsintasarjan ensimmäisessä kotiottelussa sai jopa pelinjohtaja Hakalan tuulettamaan antaumuksella. Kuva: Juha Levonen

KaMa lähti toiseen kotiotteluunsa mielessään sarjan pitkittäminen viidenteen peliin sekä paineiden sysääminen Superpesis-joukkueen harteille. Ottelu noudattelikin todella erikoista kaavaa, kun KaMa johti molempia jaksoja varsin selvälukuisesti. Tällä kertaa oli kuitenkin Ankkureiden vuoro esitellä sitkeyttään sekä yhden Superpesis-kauden aikana marinoitunutta rutiiniaan. Ankkurit säilytti lopulta paikkansa Superpesiksessä 0-2 (6-7, 4-5) voitolla.

 – Mielestäni olimme viimeisessä ottelussa ehkä jopa parempi joukkue, mutta urheilussa tulos ratkaisee. Nyt se kääntyi Alajärvelle, ja varmasti kokonaisuutena katsoen he ansaitsivat sarjasta voiton ja sarjapaikan säilyttämisen. Mielestäni kuitenkin toisen kotiottelun otteilla olisimme ansainneet vielä sen viidennen ottelun. Tämä on kuitenkin urheilua ja tulos ratkaisee.

 – Edelleen tappiot harmittavat, mutta päällimmäisenä tunteena itselläni on silti ylpeys meidän tekemisestämme sekä siitä, mihin joukkueena pystyimme. Saimme mitata omaa tasoamme niin pitkälle kuin tässä sarjassa on vain mahdollista. Olen iloinen ja ylpeä meidän kaudestamme; siitä millainen se oli sekä siitä miten joukkueena kehityimme ja kasvoimme vain yhdessä vuodessa voittamaan näitä pelejä.

Kohti uutta

Menneeseen kauteen lähdettäessä kukaan ei varmasti tiennyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Joukkue rakentui omien nuorten, mutta edustusjoukkueessa varsin kokemattomien pelaajien ympärille. Vaikeat kaudet Superpesiksessä olivat tuoneet omat haasteensa tekemiseen, ja KaMalla oli kasvojen pesun paikka. Kauden edetessä Kankaanpää Areena heräsikin upeaan liekkiin. Miten pelinjohtaja itse sitten näkee joukkueensa kauden menneen?

 – Kausi meni kyllä yli odotusten. Ennen kautta ajattelin, että jos kaikki menee täysin nappiin, niin tämänkaltaiseen kauteen on ehkä mahdollisuudet. Koin, että meidän yläraja voisi olla näihin karsintapeleihin pääsemisessä. Annoimme itsellemme siihen mahdollisuudet ja onnistuimme täydellisesti. Erityisen iloinen olen siitä, että joukkueena osasimme nauttia matkasta, iloitsimme voitoista ja surimme yhdessä tappioita.

 – Nautimme yhdessä tekemisestä, ja pystyimme olemaan oikeilla hetkillä rentoja sekä keskittyneitä. Meillä oli loistava joukkuehenki, ja harvoin noin hienossa kopissa ja yhteisössä saa olla mukana kuin meillä menneellä kaudella oli. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, että tuollaisen joukkuehengen ja ryhmädynamiikan rakentamisessa onnistuttaisiin joka kerta eikä se ole automaatio, että se siirtyisi tulevaisuuteenkin. Olen iloinen, että siinä nyt onnistuttiin.

Jo kauden päätösottelun lehdistötilaisuudessa Atte jakeli suuria kiitoksia ympäriinsä. KaMa oli vuosi sitten täysin uuden ja tuntemattoman äärellä. Menneiden nollaamisessa joukkuetasolla onnistuttiin täydellisesti. Kauden aikana myös kankaanpääläisyleisö alkoi jälleen syttyä uuden KaMan uudistuneelle ilmeelle. Tämän Atte haluaa nostaa myös uudelleen esiin ja kiittelee joukkueen taakse palannutta KaMa-yhteisöä.

 – Tuntui, että kauden edetessä jokaisessa ottelussa oli enemmän porukkaa katsomossa kuin edellisessä. Koen tämän menneen kauden myös koko yhteisön yhteisenä matkana. Minua lämmitti erityisesti se, että yleisömäärä kasvoi ottelu ottelulta kauden loppua kohti, ja viimeisissä otteluissa tuon huikean tunnelman aisti täydellisesti aivan kentän tasoltakin.

377548800 801032688694074 3431359125540020032 n

Vaikka kausi päättyi tappioon, ja nousu takaisin Superpesikseen jäi haaveeksi, voidaan KaMa-perheessä silti muistella mennyttä kesää huippuonnistumisena sekä katsoa tulevaisuuteen valoisin mielin. Kuva: Juha Levonen

KaMan kauden päättymisestä on siis jo kuukausi aikaa, ja uusi kausi on taustoilla jo pyöräytetty käyntiin. Osa joukkueesta on jo uuden kautensa aloittanut ja osalla se käynnistyy aivan lähiaikoina.

 – Kausi oli pitkä ja osalla pelaajista oli kauden päättyessä erilaisia vaivoja, niin erityisesti kokeneempien pelaajien kanssa otetaan rauhassa ja annetaan heidän parannella itseään. Lokakuun puolella käynnistetään hommat jälleen ensi kautta varten koko joukkueen voimin, mutta joukkueen nuoremmat ovat saaneet aloittaa työnsä jo aiemmin.

KaMan ensi kauden joukkue on ollut kasassa jo tovin, ehkä jopa ennätysaikaisin. Menneen kauden joukkueesta hyvästeltiin neljä pelaajaa. Muiden menneen kauden pelaajien sopimustilanteen löydät kotisivuilta edustusjoukkueen sivuilta. Uudet pelaajat ja joukkue kokonaisuudessaan paljastetaan ensi lauantaina 14.10. julkistustilaisuudessa, josta lisää piakkoin. Pelinjohtaja on kuitenkin tyytyväinen tulevaan ryhmäänsä.

 – Jatkosopimukset on julkistettu ja uusia pelaajia tulee. Joukkueessa on siis pientä vaihtuvuutta, mikä on vain hyvä asia. Pääsemme rakentamaan nyt uusia juttuja ja uutta tarinaa. Olen iloinen, että tänä syksynä KaMaan on ollut todella suurta imua. Monet pelaajat ovat ottaneet itse yhteyttä ja kertoneet, että haluavat tulla pelaamaan nimenomaan KaMaan ja mukaan tähän yhteisöön.

 – Kyllä meillä on hyvä joukkue ensi vuonnakin. Uskallan sanoa, että kaiken mennessä nappiin pelaamme jälleen ensi syksynä näitä samoja pelejä kuin menneelläkin kaudella. Harmillisesti suoraa nousua Ykköspesiksestä ei ensi kaudella ole, mutta karsintaotteluun on täydet mahdollisuudet. Toki se aina tarvitsee onnistumisia ja onnea sekä kaikkien asioiden on mentävä hyvin.

Kaiken kaikkiaan KaMan tilanne on siis tulevaan lähdettäessä erinomainen. Seuraan pelaamaan haluavia pelaajia on rivissä enemmän kuin mukaan mahtuu, ja moni pelaaja on valinnut KaMan pienemmästä palkkapussista ja alemmasta sarjatasosta huolimatta. Tilanne Ykköspesis-joukkueelle on varmasti ainutlaatuinen. Tulevaisuuteen voidaankin katsoa luottavaisin mielin, sillä KaMa-yhteisö elää ja voi hyvin. Innoissaan on myös pelinjohtaja Hakala.

 – Luvassa on varmasti erilainen talvikausi kuin viime kaudella. Sarjataso säilyy samana ja sen vaateet ovat nyt paljon tutummat. Harjoitteluun voidaan ottaa nyt myös uusia painopisteitä, kun tiedetään, mitä sarjataso vaatii pelaajilta. Todella innoissani olen.

 – Toisaalta nyt jatketaan viime kaudella alkanutta matkaa, mutta toisaalta taasen alkaa täysin uusi tarina. Nyt on täysin erilainen fiilis kuin vuosi sitten, mutta toisaalta se on kuitenkin hyvin samankaltainen. Kohta kun koko joukkueen kanssa kokoonnutaan jälleen yhteen, niin eiköhän sitä silti taas jännitä aivan samalla tavalla kuin viime lokakuussakin, pyörittelee ja naurahtaa Atte haastattelun lopuksi.

KaMan joukkue kaudelle 2024 julkaistaan kokonaisuudessaan ensi lauantaina 14.10. Tapahtumasta tiedotetaan lisää lähipäivinä kotisivuilla sekä sosiaalisen median kanavilla. Jo nyt voidaan kuitenkin paljastaa, että julkistustapahtumassa myydään kausikortteja huippuedulliseen vain tuossa tapahtumassa voimassaolevaan tarjoushintaan. Tervetuloa tutustumaan uuteen joukkueeseen sekä nappaamaan halpa kausari matkaan!

 -MK