Uutiset

KaMa kaatoi Puijon kolmannen kerran putkeen – Finaali kutsuu!

 

Pesäpallomaailman pudotuspelikauden kuumimman otteluparin Kankaanpään Mailan ja Puijon Pesiksen välillä käytiin toinen välieräkoitos perjantaina Kankaanpää Areenalla. Sähköistynyt ottelupari kiinnosti laajasti niin Ruudun ääressä kuin stadionilla. Komeat 1048 paikalle saapunutta katsojaa pääsivät juhlimaan KaMan finaalipaikkaa 2-0 (1-0, 4-0) voiton myötä.

Ottelua sähköistivät Puijon Pesiksen tekemät protestit ja edellisessä lehdistötilaisuudessa rajuja syytöksiä esittäneen Altti-Jussi Ronkaisen puheiden saama mediahuomio. PPL tutki asiaa, ja joukkueiden sekä ottelun tuomariston antamien selvitysten perusteella PPL pyysi tutkintaa itse Ronkaisesta. KaMasta tehtaillut protestit eivät aiheuttaneet toimenpiteitä, ja Ronkaisen asiaa ei kurinpitopäällikkö ottanut käsittelyyn PuPen vedottua pyynnön myöhästymiseen määräajasta.

Ottelu alkoi KaMan välittömällä palottomalla ajolähdöllä. Tästä onnistui viimeisen lyönnin tappikumurallaan kahden palon tilanteeseen astellut Juuso Vuorenmäki. Kolmessa ensimmäisessä vuoroparissa PuPen sisäpeli oli täysin sekaisin eikä joukkue saanut ainuttakaan kolmostilannetta. KaMalla kotiutustilanteita puolestaan riitti kuuden kolmostilanteen edestä.

Viimeiseen vuoropariin osui KaMan heikoin sisävuoro, ja isännät jäivät ensimmäistä kertaa ottelussa kolmostilanteitta. PuPe taasen onnistui ja rakenteli ajolähdön yhdellä palolla. Purkamaan tuli ensin Mikko Lukkari, jonka näppikotiutuksesta palon tehtaillut Santeri Heinimäki räjäytti kotiyleisön suosion osoituksiin. Viimeinen niitti tuli Teemu Utusen kädestä Toni Toivasen vuorolla, ja KaMa pääsi tuulettamaan avausjakson voittoa luvuin 1-0.

Toinen jakso alkoi PuPen rakentamalla yhden palon ajolähdöllä, mutta tilanne kuivahti Toivasen koppilyöntiin. Myös KaMa rakenteli yhden palon ajolähdön. Sami Mikkolanaho tiputti näpin ruutuun ja Eemil Salmisen polttoheitto kotipesään aukesi pahasti vieden isännät johtoon. PuPe rakensi toisessa vuorossa palottoman ajolähdön, mutta tälläkin kertaa kotiutusyritykset olivat laaduttomia.

Myös KaMa sai kakkoskärjestään palottoman ajolähdön ja kotiuttamisen mallia kaikille näytti Eeli Uusitalo kolmospussarillaan, kun polttoheitto kotiin jäi auttamatta vajaaksi. Kolmannessa vuoroparissa PuPe jäi kakkostilanteitta. Tasoittavalla KaMan johtoa lisäsi Eetu Heiniluoma vapalla tappikumuralla kolmostilanteessa. Seuraavasta etutilanteesta puolestaan Mikkolanaho kiskaisi pallon kakkosluukusta läpi yhden juoksun arvoisesti.

PuPe lähti viimeiseen sisävuoroonsa siis 4-0 tappioasemasta ja tarvitsi ottelusarjan jatkamiseksi viisi juoksua. PuPen rakentelut yskivät, mutta joukkue sai lopulta rakennettua ajolähdön kahdella palolla. Purkamaan tuli Misa Märsylä, jonka tappikumuran linjassa katkaisi Eeli Uusitalo räjäyttäen kotiyleisön raivokkaisiin suosionosoituksiin. KaMa eteni siis 2-0 otteluvoiton ja 4-0 jaksovoiton myötä Ykköspesiksen finaaleihin!

Seuraavaksi jännitetään finaalivastustajaa. Oulun Lippo tasoitti kotiottelussaan sarjan runkosarjan voittajaa Haminan Palloilijoita vastaan. Ratkaisupeli on luvassa sunnuntaina, ja tuolloin selviää KaMan kauden jatko. Mikäli HP voittaa, on seuraava kotipeli luvassa perjantaina, ja mikäli Lippo voittaa, saa KaMa kotiedun ja ensimmäinen kotipeli on jo keskiviikkona. Kävi kuinka kävi, tervetuloa kannustamaan KaMaa kohti Superpesistä!

Ottelun kokoonpanot, tilastot & palkitut

Ottelun lehdistötilaisuus

 -MK