Uutiset

Verneri Rajakallio KaMan ja Mailajunioreiden yhteiseksi junioripäälliköksi

Verneri Rajakallio on aloittanut 1.1.2023 Kankaanpään Mailan ja Mailajunioreiden yhteisenä junioripäällikkönä. KaMaa junioreissa edustaneelta 25-vuotiaalta Rajakalliolta löytyy urheilutaustaa myös jääkiekosta, jota hän on pelannut Kankaanpään Jääkarhujen ohella muun muassa Porin Ässien junioreissa sekä Karhu HT:n Suomisarjajoukkueessa.

Ensimmäisinä työtehtävinä Rajakalliolla on ollut tutustua molempien seurojen toimintaan sekä joukkueisiin. Niinpä Kankaanpääläiset pesäpalloilevat lapset ja nuoret sekä heidän valmentajansa ovatkin häneen tutustuneet.
- On ollut mahtavaa päästä seuraamaan Kankaanpääläisiä poika- ja tyttöpesäpalloilijoita sekä nähdä heidän innostuneisuus lajista. Samalla olen päässyt tutustumaan seurojen valmentajiin sekä muihin joukkueiden toimihenkilöihin, jotka tekevät arvokasta talkootyötä lasten ja nuorten eteen. Tästä on hyvä jatkaa yhdessä tekemistä, Verneri kommentoi ensimmäisiä työpäiviään.

Junioripäällikön työtehtäviin kuuluvat mm. harrastepesistoiminnan suunnittelu, organisointi ja kehittäminen erityisesti Kankaanpään pienimmille harrastajille, molempien seurojen nuorempien juniorijoukkueiden (G-D-juniorit) toiminnan tukeminen, pesiskoulutoiminnan suunnittelu ja organisointi, päiväkoti- ja koulukiertueet sekä molempien seurojen junioritoiminnan kehittäminen ja laadun parantaminen yhdessä seurojen muiden toimijoiden kanssa.

Lisätietoja:
Verneri Rajakallio
verneri.junioripaallikko@gmail.com
p. 050 911 9090